Now capturing

elokuu 22, 2010 at 10.13 Jätä kommentti

Pöytälaatikostani löytyy muutamia novelleja, joita olen aikoinani kirjoittanut. Ne eivät tee siellä muuta kuin pölyty, joten yhtä hyvin voin postittaa niitä toisinaan tänne blogiini. Tässä yksi, joka syntyi keväällä 2010.

*****

Jo viidettä tuntia Eetu istui koneen äärellä. Final Cut -ohjelma oli joutunut tänään kovaan koetukseen, kun hän oli usean kuukauden jälkeen vihdoin päättänyt editoida kaikki vanhat kotivideonsa. Hän oli ollut liian kiireinen, eikä ollut ehtinyt käsittelemään videoita aiemmin. Tai niin hän ainakin itselleen väitti.

Ruudulla pyöri video hänen isänsä 60-vuotissyntymäpäivistä. Hänen veljensä Timo, perheen ylpeys, piti juuri puhetta kohottaen maljaa nolostuneen isänsä kunniaksi. Eetu tarkasteli veljeään päästä varpaisiin. Tumma puku, jonka hintalapussa ollut summa oli luultavasti suurempi, kuin mitä Eetun kuukausittaisen palkkakuitin loppusumma. Kultakello ja kaulakoru, jonka Timon kaunis vaimo oli miehelleen hankkinut. Hiukset oli kammattu säntillisesti sivuun. Kun Timo nauroi, hänen suorat hampaansa melkein hohtivat valkeutta. Posliinia, Eetu tiesi.

Äiti näytti videolla kovin väsyneeltä. Kun Eetu noin puoli vuotta sitten oli kuvannut tämän videon, äiti oli juuri käynyt jalkaleikkauksessa. Nuoruudessaan tämä nyt jo harmaantuva nainen oli ollut liikunnanopettaja, mutta oli joutunut lopettamaan työnsä auto-onnettomuudessa saamansa vamman takia. Pikkusisko, joka seisoi äidin vieressä, ujosteli kameraa.

Perhe oli ollut Eetulle aina etusijalla. Hän oli joskus haaveillut perustavansa oman perheen, hankkivansa lapsia ja ostavansa omakotitalon, jonka pihalle hän saisi ison kasvimaan. Lapsia pitäisi olla ainakin kolme – aivan kuten isällä ja äidilläkin. Eetu hymyili katkerasti.

”Done”, ilmoitti ohjelma. Huokaisten syvään Eetu otti kasetin laitteesta ja kirjoitti sen kylkeen Isän syntymäpäivät. Hänellä oli pahana tapana jättää merkitsemättä kuvaamiinsa kasetteihin, mitä ne sisälsivät.

”Jokainen nauha on kuin joululahjapaketti”, hän muisti perustelleensa. ”Et koskaan tiedä, mitä muistoja kasetilta löytyy ja kuinka iloisesti yllätyt.”

Toinen nimetön kasetti katosi nauhuriin. Eetu kelasi nauhan alkuun ja etsi tottuneesti ohjelman valikoista oikeat asetukset. Uusi video ilmestyi ruutuun, ja Eetu jäi tuijottamaan sitä sanattomana.

”Tässä on mun kaunis kihlattuni”, hän kuuli oman äänensä, joka oli täynnä hymyä. ”Otetaan oikeen lähikuva.”

Kuvan keskellä oli nuori ruskeahiuksinen nainen, jonka kasvot olivat kauniit kuin enkelillä. Nainen hymyili hieman arastellen, ja siirsi pyöreille kasvoille tipahtaneen hiuskiehkuran korvansa taakse. Nainen oli pukeutunut punaiseen kevytkankaiseen kesämekkoon, jota tuulenvire liikutteli.

”Älä viitti, kulta”, nainen nauroi, kun kuva zoomasi kauniisiin kasvoihin. ”Mä näytän ihan pöhöttyneeltä.”

”Etkä näytä”, Eetun oma ääni vastasi. ”Sä hehkut. Ja täytyyhän meiän näyttää lapsenlapsilleki, kuinka kaunis mummi oli kun se odotti äitiä.”

Kuva zoomasi ulos, ja pian Eetu näki itsensä kävelevän naisen viereen. Nainen nauroi ja halsi häntä, minkä jälkeen kuvassa oleva Eetu antoi suukon naisen pyöreälle vatsalle.

Eetun sydän löi raskaasti. Tämä video oli kuvattu noin viisi kuukautta sitten, kun hän oli ollut Jennin kanssa piknikillä Ruissalossa. Jenni oli tuolloin ollut neljännellä kuulla.

Eetu tuijotti kuvaa lasittunein silmin. He olivat jo suunnitelleet kaiken. Hän oli ottanut lainaa ja ostanut omakotitalon yllätyksenä Jennille. Jenni taas oli innoissaan aloittanut lastenhuoneen sisustamisen heidän pienelle tyttärelleen. He olivat päättäneet lapsen nimenkin.

Kaikki muuttui vähän yli kuukausi sitten. Ninni Aurora Lehto päätti syntyä kuukauden etuajassa, eikä selvinnyt näkemään hänelle sisustettua lastenhuonetta. Jenni ei ollut muuta kuin itkenyt kahden viikon ajan, minkä jälkeen Eetu oli töistä kotiin tullessaan löytänyt lapun heidän omakotitalonsa keittiön pöydältä.

”Rakas Eetu,

Olen pahoillani, en kestä tätä enää. Aina, kun katson kasvojasi, ne muistuttavat minua hänestä. Muutan äitini luo Porvooseen. Ole kiltti, äläkä soita…

Jenni”

Eetu hätkähti hereille ajatuksistaan. Tietokoneen ruudulla rakastunut nuoripari nauroi ja kertoi kameralle yhteisistä muistoistaan. Eetu ei kuunnellut. Hän ei ollut edes muistanut, että oli kuvannut tämän. Hän oli työntänyt syrjään kaikki Jenniin liittyvät muistot.

Hänen kätensä tärisi hieman, mutta hän pakotti itsensä koskettamaan näppäimistöä. Esc. Vielä hetken ajan rakastunut pari hymyili tietokoneen ruudulla, kunnes katosi jättäen Eetulle tyhjän tunteen.

”Aborted”, ilmoitti tietokone säntillisesti.

Puristaen huulensa yhteen Eetu otti kasetin nauhurista. Miettimättä hän avasi työpöytänsä ylälaatikon ja heitti nimettömän kasetin papereidensa sekaan. Milloin hän oli viimeksi imuroinut? Ei hänellä oikeastaan vieläkään ollut aikaa näiden videoiden selvittämiseen. Hän nousi tuoliltaan, nappasi käteensä puolillaan olevan viinipullon ja käveli pois omakotitalonsa työhuoneesta.

Advertisements

Entry filed under: Novellit. Tags: , .

Luolamiehen yölliset soidinmenot Virkattava vipeltäjä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Arkisto

Twitter

Toisen kerroksen tyttö on nyt myös Twitterissä!

Lukijat 21.3.2011 alkaen

free counters
wordpress blog stats